|
> Materiaalit
Historia ja yhteiskuntaoppi
Historia ja yhteiskuntaoppi ovat jo sisällöiltään täynnä yrittäjyyskasvatusta. Opetussuunnitelman mukaan yrittäjyys ja yrityksen toimintatavat ovat keskeisiä opetussisältöjä varsinkin yläasteella. Lisäksi historiasta löytyy runsaasti esimerkkejä yritteliäistä henkilöistä, jotka ovat omalla toiminnallaan päättäväisyydellään vaikuttaneet vallitseviin oloihin ja jättäneet jälkensä historiaan. Tämän lisäksi myös työtavoilla voidaan vaikuttaa oppilaiden tietoihin, taitoihin ja asenteisiin.
|
Kaikille luokka-asteille
Tietyn historiallisen tapahtuman työstäminen esimerkiksi draaman keinoin tai ryhmätyönä tekee oppimisesta mielekästä ja oppilaslähtöisempää. Oppilas saa enemmän vaikutusvaltaa ja hän saa käyttää luovuuttaan oppimisprosessin tukena.
Neuvokkaat–elämäntaparoolipelikortit ovat monitoimikortit, jotka soveltuvat varhaiskasvatuksesta lähtien eri-ikäisten lasten ja nuorten kuluttaja- ja ympäristökasvatuksen oppimateriaaliksi. Kasvatuksen ja opetuksen tärkeänä tavoitteena on herättää ja lisätä ihmisten ympäristötietoisuutta oman elämäntavan pohtimisen avulla. Oppimisen edellytyksenä on kulutuksen ja ympäristöä koskevien tietojen, asenteiden ja toiminnan kokonaisuuden hahmottaminen. Oma elämäntapa on ajankohtainen ja nuoria kiinnostava aihe, jota voi roolipelin jälkeen käsitellä esimerkiksi toiminnallisissa ongelmanratkaisuharjoituksissa. Oppilailla on mahdollisuus samastua kuviteltuihin rooleihin ja tilanteisiin ja miettiä mitä seurauksia on erilaisista toimintamalleista. Roolipelikorttien eri pelivariaatiot soveltuvat erinomaisesti opetuskeskustelujen taustamateriaaliksi ja ne voivat toimia myös virikkeenä pedagogisissa draamaharjoituksissa.
Oppilaat muodostavat ryhmät, joissa miettivät minkälaisena kuluttajatyyppinä itsensä näkevät. Sen jälkeen oppilaat valitsevat ryhmälleen oman kuluttajatyypin. Ryhmä laatii tyypistään tarinoita, draamaesityksiä ja laatii sille kulutustottumusten mukaisen ostoslistan.
Kuluttaminen eri aikoina
Oppilaat laativat kulutuksen aikajanan ja selvittävät mitkä kulutukseen liittyvät asiat ovat muuttuneet, miten ja miksi. Apuna käytetään vanhoja valokuvia, filmejä, lehtiä, mainoksia, haastatteluja, mahdollisia vierailijoita ym. Oppilaat kirjoittavat kuvitteellisia tarinoita eri aikakausilta. Vaihtoehtoisesti suunnitellaan valistuskampanja eri aikakausille valitsemalleen viestimelle (esim. verkko, juliste, esite, elokuva).
Kuluttajansuoja yrittäjän arkipäivässä
Tutustukaa oman paikkakunnan yrittäjiin ja selvittäkää mistä kuluttajat valittavat eniten, miten yrittäjät käsittelevät valitukset ja mistä yrittäjät saavat tietoa kuluttajansuojasta. Tiedot voi kerätä esimerkiksi lehden muotoon.
Teemapäivän suunnitteleminen
Oppilaat voivat aluksi kartoittaa millaisia kuluttajakaupan tilanteita heille tai heidän tuttavilleen on sattunut ja miten kyseisissä tilanteissa toimittiin tai olisi tullut toimia. Kartoituksen perusteella oppilaat voivat tehdä toiminnallisia tietoiskuja, julisteita, ongelmanratkaisupisteitä ja näytelmiä, jotka voidaan videoida.
Galaktori on kuluttajaviraston tuottama peli kuluttajataitojen harjoitteluun.
Muuta materiaalia
Edelliset sekä muita samankaltaista kuluttamiseen, mainontaan ja palveluihin liittyvää materiaalia löytyy kuluttajaviraston verkkosivuilta.
|