Turun yrittäjyyspolku

> Materiaalit

Matematiikka, fysiikka ja kemia

Matematiikan opiskelu tukee yrittäjyyskasvatusta, sillä opiskelu kasvattaa tavoitteelliseen ja pitkäjännitteiseen työskentelyyn. Kurssien sisällöissä yrittäjyyteen liittyviä aiheita ovat esimerkiksi kaupankäyntiin, pankkimaailmaan ja verotukseen liittyvät tehtävät. Fysiikan opiskelussa tehtävät ryhmätyöt ja laboratoriotutkimukset ohjaavat huolellisuuteen, tarkkuuteen ja kriittisyyteen. Ryhmätyöt kehittävät myös yhteistyötaitoja. Myös kemian opiskelussa korostuu vuorovaikutteisuus olennaisena osana oppimista.

Kaikille luokka-asteille

Ongelmanratkaisutehtävät tukevat sisäisen yrittäjyyden ominaisuuksien kehittymistä. Tehtävät voivat liittyä numeerisiin, matemaattisiin operaatioihin. Niissä vaaditaan loogista ja spatiaalista ajattelukykyä.

Soveltava matematiikka arjen asioilla ja yrittäjyyteen liittyvät sanalliset tehtävät tutustuttavat oppilaat yrittäjyyden konteksteihin. Oppitunneilla voidaan laskea erilaisia tehtäviä, jotka liittyvät aitoihin arjen asioihin. Tehtävänä voi olla esim. ruokakorin hinnan tai kodin energiankulutuksen laskeminen. Kaikki sanalliset tehtävät, jotka liittyvät yrittäjyyskasvatuksen konteksteihin.

Todennäköisyyslaskut ja prosenttikäsite opettavat oppilaalle yrityselämässä tärkeitä perusasioita.

OPET@T

Opet@t on työympäristö, johon rekisteröitymällä saa käyttöönsä matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan liittyviä oppimateriaaleja.

Luokat 1-6

Talousaapinen

Talousaapinen tarjoaa vinkkejä taloustiedon perusteiden opetukseen perusopetuksen toisesta luokasta alkaen. Oppilaille suunnatun pelit -osion aihepiireinä ovat raha, henkilökohtainen talous ja yhteiskunta. Lisäksi sivuilla on opettajille ja vanhemmille tietoa lapsista ja taloudesta sekä opettajille materiaalin käyttöideoita.

Eevi ja Eemeli tiedemaassa

Eevi ja Eemeli Tiedemaassa -työvihko on perusopetuksen 5.-6. -luokkien fysiikan ja kemian opetuksen tueksi sekä kerhotoimintaan. Eevi ja Eemeli seikkailevat Tiedemaassa tehden helppoja luonnontieteellisiä tehtäviä ja tutkimuksia, jotka motivoivat oppimaan. Tehtävissä käytettävät materiaalit löytyvät kotoa tai lähikaupasta.

Tiedemaassa tapahtuu kummia

Tiedemaassa tapahtuu kummia -julkaisussa seikkailevat Onni ja Ilona kummastelevat sääilmiöitä; kierrättävät jätteitä ja tutkivat aisteja. Kirja soveltuu ympäristö- ja luonnontieteiden oppimateriaaliksi varhaiskasvatukseen.

Pro sentti

Pro sentistä löytyy erilaisia prosenttilaskutehtäviä, jotka liittyvät euroon.

Luokat 7-9

Rahoitus- ja vakuutusalalla toimiminen

Aineisto sisältää tietoa markkinoista, pankki- ja vakuutustoiminnasta tuotteineen sekä toimintaa ohjaavista laeista, määräyksistä ja ohjeista. Opiskelija voi testata osaamistaan aineistossa olevien erilaisten tehtävien avulla. Aineistosta on myös linkkejä, joita käyttämällä voi syventää tietämystään.

Jäätelökioski-peli

Pelin on perinteinen lautapeli ja soveltuu pelattavaksi oppitunneilla yksin tai ryhmässä. Pelin ideana on perustaa jäätelökioski ja sitä kautta oppia ymmärtämään pienen yrityksen toimintatavat. Pelaaja itse hinnoittelee, ostaa ja markkinoi jäätelöjä ja toivottavasti onnistuu pitämään bisneksen kannattavana!

SnoWish

SnoWish- yrityspeli on reaaliaikainen yritystalouden pelisimulaatio verkossa. Pelissä valmistetaan, markkinoidaan ja myydään lumilautoja Suomen markkinoille. Oppilaat tai oppilasryhmät kilpailevat toistensa kanssa yrityksensä ja tämän tuotteiden menestyksestä. Yrityspelin avulla sovelletaan käytäntöön yritystalouden peruskäsitteitä, kuten yrityksen perustamista, työvoiman ja raaka-aineen hankintaa, markkinointia sekä tuloslaskelmaa että tasetta.

Johtotähti-peli – WomenIT

”Johtotähti – päiväni toimitusjohtajana”-peli on yrittäjyyskasvatuspeli, joka on suunnattu yläkoulun tyttöoppilaille ja toisen asteen naisopiskelijoille. Pelin avulla pyritään innostamaan nuoria naisia yrittäjiksi ja johtajiksi. Peli yhdistää työn, perheen ja vapaa-ajan ja se tuo esille yrittäjyyden riskit ja mahdollisuudet. Peli antaa paljon tietoa yrittäjyydestä.

Mansion impossible

Mansion Impossible on interaktiivinen peli, jossa ostetaan ja myydään taloja mahdollisimman suuren voiton toivossa.

Solujen salat

Solujen salat -sivustoa voidaan käyttää biotekniikan opetuksen tukena yläasteella ja lukiossa. Sen tavoitteena on laajentaa oppilaiden ymmärrystä biotekniikasta sekä lisätä opettajien mahdollisuuksia soveltaa uusia opetustapoja kouluopetuksessa. Sivuston toteutus tuo lisäarvoa itseohjautuvan oppimisen kannalta, animaatiot ja opiskelua ohjaavat harjoitustehtävät opastavat käyttäjää biotekniikan kokonaiskuvan luomisessa.

Arjen aarteita

Arjen aarteita -verkko-oppimateriaali on tarkoitettu peruskoulun yläasteen orgaanisen kemian oppimisen tueksi. Se on jatkoa ala-asteen oppimateriaaliin Aarre maan syvyyksistä ja perustuu uuteen opetussuunnitelmaan.

Arjen aarteita -verkko-oppimateriaalin tavoitteena on, että oppilas oppii rakentamaan ja nimeämään hiilivetyjä, ymmärtämään niiden merkityksen yhteiskunnassa ja tunnistamaan erilaisia arjen kulutushyödykkeitä. Oppimateriaali koostuu teoriasta, interaktiivisista tehtävistä (pelejä, ristisanatehtäviä, molekyylien nimeämisiä ja rakentamisia), sanastosta sekä laboratoriotöistä, joissa tunnistetaan erilaisia muoveja ja valmistetaan kaseiinimuovia. Sivuja voi käyttää joko johdatuksena hiilen kemiaan tai kertauksena. Materiaalia voidaan käyttää soveltuvin osin myös historian ja teknologian opetukseen.